Lupaus

Elokuvasta lyhyesti

Lupaus on elokuva kolmesta nuoresta naisesta, joiden elämään tunkeutuu sota. Mona (Laura Birn) on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja haaveilee eläinlääkärin opinnoista Oslossa, Anna (Karoliina Vanne) suunnittelee häitä ja omaa perhettä, Ruth (Hanna Lekander) on päättänyt opiskella teologiaa. Mutta miten uskoa tulevaisuuteen, kun kaikki ympärillä järkkyy?

Lupaus kuvaa nuorten naisten vapauden kaipuuta, unelmia ja aikuistumista aikana, jolloin Suomi joutui sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Se kertoo naisista, jotka työnsivät omat haaveensa syrjään ja antoivat lottalupauksen isänmaalle. Näiden Lotta Svärd –järjestöön kuuluneiden naisten työllä sekä koti- että sotarintamalla oli ratkaiseva merkitys pienen maan taistelussa itsenäisyytensä puolesta.

Elokuva seuraa viittä vuotta Monan, Annan ja Ruthin elämästä vuodesta 1939 vuoteen 1944.

Kolmen lotan tarina.

Tietoja elokuvasta

Suomenkielinen nimi:
Lupaus

Originaali nimi:
Lupaus

Ohjaus:
Ilkka Vanne

Näyttelijät:
Laura Birn, Hanna Lekander, Karoliina Vanne, Pertti Sveholm, Miitta Sorvali, Ilkka Villi

Käsikirjoitus:
Inkeri Kilpinen

Tuotanto:
Asko Apajalahti

Tuotantovuosi:
2005

Tuotantomaa:
Suomi

Studio:
Fantasiafilmi Oy

Ensi-ilta:
2.12.2005

Genre:
Draama

Kesto:
1h 52min

Kuvia elokuvasta

Top