
Alpha Force |

He olivat saaneet huippuluokan erikoiskoulutuksen.
Mutta mikään maailmassa ei olisi voinut valmistaa heitä tähän.
Interceptor Force lähtee jälleen suorittamaan huippuvaarallista tehtävää: tällä kertaa jotain hämärää on tekeillä Venäjällä. On aihetta epäillä, että ulkoavaruuden olentojen alus on tehnyt pakkolaskun jonnekin Siperian aroille. Lukuisien hengenvaarallisten erikoistehtävien karaisema Sean Lambert kokoaa iskuryhmänsä jäsenet ympärilleen ja suunnistaa itään. Mutta Venäjällä odottava vastustaja on lähes voittamaton: muotoaan muuttava vihollinen on liki mahdoton tappaa. Avaruusolennon tähtäimessä on venäläinen ydinvoimala, jonka tuhoaminen toisi ydintalven maan päälle. Lambert ja hänen miehensä eivät luovuta taistelutta, mutta muukalaisella on omat syynsä vihata ihmisiä - ja erityisesti Lambertia. Lopulta Alfa-miehet pakotetaan selkä seinää vasten: heillä on 60 minuuttia aikaa pysäyttää maailmanloppu…
Sean Lambert, ensimmäisen Alfa-tehtävän ainoa eloonjäänyt, palaa taistelukentälle tässä toiminnantäytteisessä sci-fitrillerissä, joka on ladattu upeilla erikoistehosteilla. OLIVIER GRUNER esittää jälleen lannistumatonta Lambertia ja hänen alaisuudessaan palvelevat mm. ROGER R. CROSS ja ADRIENNE WILKINSON. Varaudu kylmään ja kovaan kyytiin!
|
|
|
 |
|
| |
DVD-Tiedot |
 |
 |
| |
Kuvaformaatti:
4:3 Widescreen 1.85:1 Letterbox
Ääniraita:
Englanti - 2.0 Dolby Surround
Levyjen lukumäärä:
1
|
|
|
|
 
Suomenkielinen nimi:
Alpha Force
Alkuperäinen nimi:
Interceptor Force 2
Ohjaus:
Phillip Roth
Pääosissa:
Oliver Gruner, Robert R. Cross, Adrienne Wilkinson, Alex Jolig, Nigel Bennett, Elizabeth Gracen
Julkaisupäivä:
Vuokra 26.2.2003
Genre:
Toiminta
Kesto:
1h 27min
|
|