(28.12.2009)
Havukka-ahon ajattelija hurmasi Kainuun
Veikko Huovisen romaaniin perustuva elokuva Havukka-ahon ajattelijan ensi-ilta oli menestys ja se veti ihmisiä elokuviin monilta paikkakunnilta ympäri Kainuun seutua. Kajaanissa Havukka-ajon ajattelijalla oli kaikkien aikojen paras viikonlopun avaustulos ja elokuvaa tullaan esittämän Bio Rexissa pitkälle kevääseen. Kuhmon Pajakkakinossa täyttöaste oli huimat 88% ja puolet näytöksistä oli harvinaisesti viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty. Kuhmon elokuvateatterinpitäjä Jukka Lankinen kommentoi: ”Havukka-ahon ajattelijan ansiosta pelkästään tänä yhtenä viikonloppuna teimme jo 17% koko tämän vuoden tuloksesta. Tämä on oivallinen piristysruiske ja motivoi yrittäjää. Tällaisia elokuvia tarvitaan, jotta elokuvateatterit säilyvät myös pienemmillä paikkakunnilla. Havukka-ahon ajattelija on terapeuttinen elokuva tänä kiireisenä aikana ja vetää elokuviin sekä vanhoja että nuoria.”
Kemijärvellä elokuvaa pyörittävä Simo Alatalo uskoo jo nyt että Havukka-ahon ajattelijasta tulee Kemijärven kaikkien aikojen katsotuin elokuva. Myös Kino Kuusamotalon elokuvateatteriyrittäjä Erkki Leskelä Kuusamosta on erittäin tyytyväinen aloitusviikonlopun tulokseen ja uskoo elokuvan pitkään ja tasaiseen menoon. ”Havukka-ahon ajattelija on hyvä elokuva ja siitä tulee hitti”, kertoo Leskelä.
Havukka-ahon ajattelija sai viikonloppuna yhteensä 2454 katsojaa, neljällä eri paikkakunnalla. Elokuva sai porrastetun ensi-illan Suomessa Veikko Huovisen ja ohjaaja Kari Väänäsen kotiseuduilla. Elokuva aloitti elokuvateatteriesitykset 25.12.2009 Kajaanissa, Kemijärvellä, Kuhmossa ja Kuusamossa. Elokuva tulee valtakunnalliseen ensi-iltaan elokuvateattereihin koko laajuudessaan 15.1.2010.
Tarina
Konsta Pylkkänen (Kai Lehtinen) on luonteeltaan loputtoman utelias haaveilija. Hän saattaa yllättäen syventyä ratkomaan maailman pieniä ja suuria arvoituksia aina mittarimadon toimenkuvasta avaruuden mittasuhteisiin. Omaperäisten ajatelmiensa takia Pylkkäsellä on melkoinen maine kainuulaiskylässä, johon modernin maailman vouhotukset tekevät vasta hiljalleen tuloaan.
Kun Pylkkänen saa pestin maisteri Ojaston (Hannu-Pekka Björkman) ja maisteri Kronbergin (Tommi Korpela) apumiehenä, pääsee hän seuraamaan lähietäisyydeltä ihailemiaan tiedemiehiä, luonnon tutkijoita ja tekniikan salaisuuksien haltijoita. Yllättävien sattumusten kautta Pylkkänen itse päätyy tieteellisen läpimurron avaintekijäksi.
Erikoislaatuisen luonteensa takia Pylkkänen kiinnittää maisteri Kronbergin huomion. Tällä veikeällä keskustelukumppanilla vaikuttaa olevan hämärä menneisyys, josta moni tietää huhuja mutta harva totuutta.
Eikä kepposiin mieltynyt Pylkkänenkään päästä uusia ystäviään helpolla, sillä ennen kuin Helsingin ”lisenssit” selviytyvät korpimailta kotiin, on vierailtava Kuoliaaksinaurattajan talossa.
Elokuvan tuottaa MRP Matila Röhr Productions ja levittää Nordisk Film.
Movie Company Alatalo: http://www.moviecompanyalatalo.fi/fi/Etusivu.html
Lue lisää
Pajakkakino, Kuhmo »
Bio Rex »
Kino Kuusamotalo, Kuusamo »