Rööperille timanttia

 

(3.11.2009)

Rööperi-elokuva on reilusti ylittänyt timanttirajan DVD myynnissä. Rööperiä on myyty yli 63 000 kpl ja Nordisk Film jakoi timanttiDVD:t elokuvantekijöille 3.11. Paikalla olivat elokuvan ohjaaja Aleksi Mäkelä, käsikirjoittaja Marko Leino, tuottajat Markus Selin ja Jukka Helle sekä ja näyttelijät Pihla Viitala ja Kari Hietalahti.

Rööperin näki elokuvateatterissa yli 254 000 katsojaa ja se on katsotuin kotimainen elokuva tänä vuonna. Rööperin ohjaajalle Aleksi Mäkelälle myönnettiin tänä vuonna 15.000 euron valtionpalkinto. Valtion elokuvataidetoimikunta perusteli päätöstään mm. seuraavasti: “Rehellisesti voidaan sanoa, että Aleksi Mäkelä on nykypolven suomalaisista elokuvaohjaajista tavoittanut elokuvillaan ylivoimaisesti eniten yleisöä, yhteensä yli kaksi miljoonaa katsojaa. Mäkelän elokuvia yhdistävät lajityypistä riippumatta miehinen näkökulma, reipas toiminta ja poikamainen huumori. Kuluvan vuoden tammikuussa ensi-iltaan tullut Rööperi on Mäkelän yhdeksäs pitkä elokuva. Elokuva on ollut sekä arvostelu- että yleisömenestys. Useimmat Mäkelän ohjaamista elokuvista ovat myös olleet hänen alkuperäisideoitaan. Hänen kaltaistensa elokuvan ammattilaisten ansiosta kotimainen elokuva on saavuttanut vahvan asemansa. Aleksi Mäkelä on poikkeuksellisen monitahoinen tekijä.”

Maailman johtava elokuva-alan lehti, amerikkalainen Variety antoi kehuja Aleksi Mäkelän Rööperi-elokuvalle keväällä 2009. Alissa Simon pitää Helsingin hämärään alamaailmaan sijoittuvaa kertomusta väkevästi luotuna ja hienosti näyteltynä. Hän toteaa sen olevan Mafiaveljet-elokuvan suomalainen vastine.

Rööperi DVD julkaistiin 23.10.2009

 

Lue lisää
Rööperi »

 

VEIJARIT

Boinks! Rosoisen urbaani tarina kahden miehen ystävyydestä, Sakusta ja Ässästä, ja heidän epätoivoisesta yrityksestä elää jokainen hetki täysillä. Tutustu »

Harjunpää ja pahan pappi

Elokuvan päähenkilö on Joensuun kirjoista tuttu rikosylikonstaapeli Timo Harjunpää. Tutustu »