(9.9.2009)
INTIALAISET NAISOHJAAJAT
ELOKUVATEATTERI ORIONISSA 16.9.–17.10.
Värikäs intialainen elokuva on viime vuosina valloittanut maailmaa vahvojen naistekijöiden ansiosta. Orionin syksyyn kuuluu otos viime vuosien keskeisiltä tekijöiltä, jotka lähestyvät Intiaa etäisyyden päästä ja ovat saavuttaneet elokuvillaan laajaa vastakaikua.
Elokuvateatteri Orion, Eerikinkatu 15.Liput 5 €/4 €/2 €
* * * * *
Intiassa syntynyt mutta Kanadaan kotiutunut Deepa Mehta tunnetaan parhaiten elementtitrilogiastaan Tuli, Maa ja Vesi. Nykyaikaan sijoittuva, kahden naisen rakkaussuhdetta herkästi ja realistisesti käsittelevä Fire (1996) kuohutti Intiassa, missä elokuvateatterit joutuivat uskonnollisten fanaatikkojen hyökkäysten kohteeksi. Kuohuntaa ovat aiheuttaneet muutkin trilogian osat.
Earth (1998) vie vuoteen 1947, jolloin Britannian siirtomaa itsenäistyy ja jaetaan hinduenemmistöiseksi Intiaksi ja muslimienemmistöiseksi Pakistaniksi. Mehta tarkastelee humaanisti ajanjaksoa nuoren Lennyn (Maia Sethna), "epäpoliittisen" keskushenkilön ja tämän läheisten ihmisten kautta. Tapahtumat keskittyvät pääosin aikaan ennen kuin väkivaltaisuudet
alkavat paikallisella Lahoren alueella. Firen ja Earthin säteilevänä naistähtenä nähdään Nandita Das.
Water (2005) on huikaisevan visuaalinen ja koskettava elokuva, joka kertoo leskien talosta 1930-luvulla. 8-vuotias Chuyia (Sarala) suljetaan hindulaisuuden lakien mukaan loppuelämäkseen naisten taloon. Leskien hiukset ajetaan eikä heillä ole oikeutta suunnitella uutta elämää. Ainoastaan kaunis Kalyani (Lisa Ray) saa pitää hiuksensa, mutta hänkin vain siitä syystä, että talon ylläpitoon tarvitaan prostituutiota. Rankassa tarinassa annetaan mahdollisuudet uuteen alkuun, mutta uskonto ja kulttuuri estävät suuren muutoksen tuulet. Koko komean trilogian on kuvannut Giles Nuttgens.
Intiassa syntyneen, New Yorkissa asuvan Mira Nairin esikoiselokuva Salaam Bombay! (1988) voitti Cannesissa Kultaisen Kameran ja sai Oscar-ehdokkuuden. Vahvasti kerrottu tarina Bombayn kaduilla asuvasta ja työskentelevästä pikkupojasta on yhä ajankohtainen ja tarjoaa kiinnostavan vertailukohdan Danny Boylen viihteestä ammentavalle Slummien miljonäärille.
Kultaisella Leijonalla palkittu Monsoon Wedding (2001) on omaa luokkaansa, jossa Bollywood-estetiikka sekoittuu länsimaiseen elokuvakerrontaan. Romanttisten monsuunisateiden lähestyessä Verman suku kokoontuu yhteen viettämään perinteistä punjabikulttuuriin mukaista hääjuhlaa, jonka valmisteluissa kietoutuu viisi erilaista tarinaa. Nair yhdistää kiehtovasti intialaiset perinteet ja modernin elämän, aina musiikkivalintoja myöten. Värit hehkuvat Declan Quinnin kuvissa.
The Namesake – Kaima (2006) kertoo nostalgisesti Intiasta Amerikkaan muuttavasta nuoresta parista (Bollywood-tähdet Tabu ja Irrfan Khan), heidän elämästään uudessa kotimaassa ja varttuvista lapsista. Kerronnan painopiste siirtyy vähitellen perheen poikaan, Gogoliin (Kal Penn), joka on saanut nimensä isän lempikirjailijan mukaan. Länsimaiseen elämäntapaan kotiutunut perheen poika kapinoi perinteitä vastaan. Nairin lempeässä sanomassa kaikuu omien juurien hyväksymisen ja kulttuuriperinnön arvostus.
Keniassa syntyneen, Britanniassa vaikuttavan Gurinder Chadhan esikoiselokuvassa Bhaji on the Beach (1993) ryhmä intialaisnaisia lähtee rantalomalle viettämään vapaata "patriarkaatin paineista". Sisaruuden nimissä yhteen joutuneiden naisten suhteissa kulminoituvat erilaiset arvot, ja huumori ja draama syntyvät sukupolvien yhteentörmäyksissä.
Chadhan hittielokuva Parempi kuin Beckham (2002) kertoo teinitytön elämästä intialaisen kulttuuriperinnön ja brittiläisen nykykulttuurin välisessä ahdingossa. Jalkapalloon vakavasti suhtautuva Jesminder (Parminder Nagra) haluaa pelata kuin Beckham, mutta perheen mielestä tytön pitää hankkia poikaystävä ja opetella leipomaan naan-leipää.
Lämminsydämisessä komediassa Jess karkaa ystävänsä (Keira Knightley uransa alkutaipaleella) kanssa pelimatkalle Saksaan. Chadhan seuraava iso hitti Briteissä olikin sitten Hilpeys ja ennakkoluulo (2004), kevyesti kulkeva Bollywood-musikaali. Austenilaisen draaman juonikiemurat sopivat mukavasti värikkäästi kulkevaan kerrontaan. Pääosassa valloittaa Aishwarya Rai, Miss Maailmanakin tunnettu Bollywood-tähti.
Lue lisää
KAVA »