Niko - lentäjän pojalle parhaan elokuvan tuplavoitto

 

(26.10.2008)

Niko valloitti sekä tuomariston että yleisön sydämet Hollannissa Cinekid-festivaaleilla.


Niko - lentäjän poika on voittanut kansainvälisellä Cinekid lasten- ja nuortenelokuvafestivaalilla sekä juryn pääpalkinnon, että yleisön äänestämän parhaan elokuvan palkinnon. Koskaan aikaisemmin ei sama elokuva ole saanut molempia pääpalkintoja. Tuomariston jakama KPN Cinekid Leeuw: jyryn palkinto sekä KPN Cinekid Leeuw: yleisöpalkinto ovat molemmat arvoltaan 15 000 euroa, jolla halutaan kannustaa elokuvantekijöitä tekemään entistä laadukkaampia elokuvia lapsille ja nuorille.

Nikon ohjaajat Kari Juusonen ja Michael Hegner olivat paikalla lauantai-iltana 25.10. vastaanottamassa palkintoja, jotka jakoivat Lisa Wade ja Chérif Zaouali. "Cinekidin voitto oli viesti Nikon korkeasta tasosta ja yleisöä viehättävästä tarinasta. Elokuva sai nyt varsinaisen tulikasteensa koska Cinekid oli elokuvan kansainvälinen ensi-ilta, ensimmäinen kerta kun Niko kohtasi oikean, ei-suomaisen yleisön. Erityisesti yleisöpalkinto kertoo minulle sen että tavoittelemamme universaali tarina koskettaa ihmisiä", kertoo ohjaaja Kai Juusonen.

Cinekid on yksi maailman arvostetuimmista lasten- ja nuorten elokuvafestivaaleista, joka järjestettiin nyt 22. kerran. Kilpasarjaan oli valittu 15 uutta lastenelokuvaa ympäri maailmaa, kuten Oscar-voittaja Miyzakin uusi animaatio Ponyo on the Cliff by the Sea ja Suomessakin hyvät arvostelut saanut Son of Rambow. Kilpailun juryyn kuului kansainvälisiä elokuva-alan vaikuttajia: Kasper Barfoed, Firdoze Bulbulia, Maria (Mussi) Bollini Lucisano, Sabine Veenendaal sekä arvostettu kanadalainen vetaraanituottaja Rock Demers .

Seuraavaksi Niko - lentäjän poika nähdään festivaaleilla marraskuussa Belfastissa, jossa se on valittu Cinemagic-festivaalin avajaiselokuvaksi.

Niko – Lentäjän poika animaation tuottivat yhdessä suomalaisyhtiöt Anima Vitae ja Cinemaker. Tuotannossa olivat myös mukana eurooppalaiset animaatiotuotantoyhtiöt: saksalainen Ulysses, A. Film Tanskasta sekä Magma Films Irlannista. Elokuvan tuottajat ovat Petteri Pasanen ja Hannu Tuomainen, käsikirjoittajat Hannu Tuomainen ja Marteinn Thorisson ja ohjaajat Cannes-voittaja Kari Juusonen ja Michael Hegner. Elokuvan levitysoikeudet on myyty yli 100 maahan.

 

Lue lisää
Cinekid »
Niko - Lentäjän poika kotisivut »
Niko - Lentäjän poika »

 

VEIJARIT

Boinks! Rosoisen urbaani tarina kahden miehen ystävyydestä, Sakusta ja Ässästä, ja heidän epätoivoisesta yrityksestä elää jokainen hetki täysillä. Tutustu »

Harjunpää ja pahan pappi

Elokuvan päähenkilö on Joensuun kirjoista tuttu rikosylikonstaapeli Timo Harjunpää. Tutustu »