Viktor Kärppä on inkeriläinen paluumuuttaja ja entisen Neuvostoliiton spetsnaz-erikoisjoukkojen sotilas. Noista vuosista Kärpälle on jäänyt kyky selviytyä fyysisistä vaaroista ja kiperistä tilanteista.

Helsinkiin asettunut Kärppä haluaisi olla kunniallinen rakennusalan yrittäjä ja perheenisä. Se ei yrityksistä huolimatta onnistu, sillä hän tuntee liian monenlaisia ihmisiä ja osaa liikaa asioita. Kärpän taitoja haluavat hyödyntää niin Venäjän kuin Suomenkin tiedustelupalvelut, Pietarin mafia ja lukuisat pikkurikolliset. Usein myös suomalainen poliisi ilmoittautuu Kärpän asiakkaaksi, eikä Viktorilla silloin ole varaa kieltäytyä tehtävästä. Kärpän elämä on nuorallatanssia, sillä auttaessaan yhtä tahoa hän saattaa vihastuttaa toiset. Tappouhkaukset ovat hänelle tuttuja, samoin Suomen poliisin putkatilat.

Erään työmatkansa jälkeen Kärppä joutuu tahtomattaan keskelle Venäjän sisäistä valtataistelua ja vaaraan joutuvat myös Kärpän läheiset ihmiset. Kärppä hakee apua niin Pietarin mafialta kuin Venäjän suurlähetystöstäkin, mutta joutuu toteamaan, ettei voi luottaa kehenkään. Joku tuntuu olevan Kärppää aina yhden askeleen edellä.

Pian Kärppä huomaa olevansa samaan aikaan sekä Supon etsintäkuuluttama että palkkatappajien tähtäimessä. Pelastaakseen perheensä ja itsensä Karppä tarvitsee apua ystävältään, rikospoliisi Teppo Korhoselta ja veljeltään Alekseilta.

 

Suomenkielinen nimi:
TAPPAJAN NÄKÖINEN MIES
Alkuperäinen nimi:
Tappajan näköinen mies
Ohjaus:
Lauri Nurkse
Pääosissa:
Samuli Edelmann, Martti Suosalo, Ville Haapasalo, Maria Ylipää, Krista Kosonen, Katja Küttner
Tuotantovuosi:
2015
Tuotantomaa:
Suomi
Genre:
Jännitys
Käsikirjoittaja:
Mika Ripatti, Seppo Vesiluoma
Ensi-ilta:
5.2.2016
Ikäraja:
K12
Kesto:
1h 36min