Kari Väänänen

 

Monista ikimuistoisista elokuva- ja tv-rooleistaan tuttu Kari Väänänen on tammikuussa ensi-iltansa saavan Havukka-ahon ajattelijan ohjaaja. Uutuuselokuva ei suinkaan ole hänen ensimmäinen ohjaustyönsä: hän on aikaisemmin saattanut valkokankaalle mm. Kari Hotakaisen romaanin Klassikko (2001) ja murhamysteerin Vaiennut kylä (1997). Televisiolle Kari Väänänen on ohjannut jo toiselle tuotantokaudelleen ehtineen suositun sarjan Taivaan tulet.

Näyttelijänä Kari Väänänen on jäänyt mieliin mm. Juoksuhaudantien asuntovälittäjänä Jarmo Kesämaana ja Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat -elokuvan riipaisevana päähenkilönä Laurina. Havukka-ahossa Väänänen oli kuitenkin kameran takana, yhtä lyhyttä kohtausta lukuun ottamatta: Väänäsen voi bongata veikeässä sivuroolissa Lentuan järven selällä tapahtuvassa kohtauksessa.

Veikko Huovisen rakastettuun romaaniin perustuvan Havukka-ahon ajattelijan elokuvaversio on ollut Väänäselle pitkä projekti. Pelkästään elokuvan käsikirjoittaminen kesti lähes vuosikymmenen ajan.

”Tiesin kyllä oikean suunnan, mutta olosuhteiden pakosta jouduin kirjoittamaan sitä monta kertaa uusiksi. Kun pääsin lopulta kirjoittamaan sen sellaisena kuin sen halusin, prosessin aikana löytyneet tärkeät teemat nousivat esiin”, Väänänen kuvailee.

Lopputulos on kuitenkin erinomaisen onnistunut versiointi klassikkoromaanista, joka kuuluu kotimaisen lukijakunnan ehdottomiin suosikkeihin.

”Se on uskollinen kirjan tarinalle, mutta erilaisia asioita painotetaan. Nyt olen itsekin siihen hyvin tyytyväinen ja samoin oli Veikko Huovinen”, Väänänen kertoo. Kirjailija Veikko Huovinen seurasi käsikirjoitusprosessia tiiviisti ja vieraili myös elokuvan kuvauksissa.

Kovimmat Havukka-fanit osaavat lasketella suosikkikirjastaan pitkät pätkät ulkomuistista ja suuri yleisökin tuntee kirjan sankarin Konsta Pylkkäsen omaperäiset ajatelmat välikäsistä, avaruuden katosta ja tulen arvoituksesta. Mikä Pylkkäsen oivalluksista on Kari Väänäsen oma suosikki? Vastausta ei tarvitse pitkään pohtia. ”Ajatus on vapaa! Ajatuksella on siivet, ajatus on kuin haukka, se ei lähde leirille. Se on minusta mielikuvituksen ja huumorin suuri ylistys”, Väänänen toteaa ihaillen.

Kari Väänäselle Konsta Pylkkänen ei ole vain veikeiden ajatusleikkien pyörittelijä, vaan varsin syvällinen päähenkilö. Havukka-ahon ajattelija on Väänäsen mukaan kuvaus erilaisuudesta.

”Konstahan on erilainen persoona, jota yhteisö ei hyväksy. Häntä pilkataan ja yritetään vetää lokaan. Toiset taas arvostavat häntä paljon, sitä ajattelijaa. Ja sehän tässä tasapäistyvässä maailmassa on, että tällaiset persoonat tahtovat kadota, kun yhteisö ei heitä hyväksy. Kuka on ADHD ja kenen pitää syödä masennuslääkkeitä, kun kaikkien pitää olla jotenkin normien mukaisia. Konsta ei sovi normeihin.”

Kari Väänäsellä on eräs muisto, joka yhdistää hänet Konsta Pylkkäseen: hän on tavannut todellisen kuoliaaksinaurattajan.

”Isälläni oli kämppä Inarin korvessa, jossa lähin asutus oli eräs porotila. Siellä asui armoitettu, kairankuuluisa kuoliaaksinaurattaja. Kun se pääsi vauhtiin niin mökistä oli kontattava ulos kanervikkoon huutamaan, kun ei enää henki riittänyt. Jutuniskennän taito, se on jumalan lahja”, Väänänen kertoo.

”En mä parempaa stand up -koomikkoa ole koskaan elämässäni tavannut. Siellä pudottiin lattialle ja huudettiin. Ja ne jutut oli ihan tavallisia, mutta se tapa, jolla ne kerrottiin sai ihmisen polvilleen. Niitä on olemassa vielä, tällaisia ukkoja, jotka iskee juttua sellaisella lekalla että taju lähtee.”

Havukka-ahon ajattelijassa Kuoliaaksinaurattajaa näyttelee Aake Kalliala.

Havukka-ahon ajattelija saapuu elokuvateattereihin kautta maan 15.1.2010.


Kari Väänänen

Filmografia ohjaajana
Taivaan tulet (tv-sarja, 2007, 2010)
Havukka-ahon ajattelija (2009)
Klassikko (2001)
Sutki (1993)

Valikoitu filmografia näyttelijänä:

Haarautuvan rakkauden talo (2009)
Toinen jalka haudasta (2009)
Joulutarina (2007)
Onni von Sopanen (2006)
Rock'n Roll Never Dies (2006)
V2 – Jäätynyt enkeli (2006)
Star Wreck: In the Pirkinning (2005)
Honey Baby (2004)
Juoksuhaudantie (2004)
Vieraalla maalla (2003)
Kymmenen riivinrautaa (2002)
Bad Luck Love (2000)
Lakeuden kutsu (2000)
Highway Society (1999)
Historiaa tehdään öisin (1999)
Pieni pala Jumalaa (tv-sarja, 1999)
Rukajärven tie (1999)
Häjyt (1998)
Junalinnut (1998)
Kauas pilvet karkaavat (1996)
The Iron Horsemen (1994)
Leningrad Cowboys Meet Moses (1994)
The Last Border – Viimeisellä rajalla (1993)
Ripa ruostuu (1993)
Boheemielämää (1992)
Mestari (1992)
Night on Earth (1991)
Amazon (1990)
Räpsy & Dolly eli Pariisi odottaa (1990)
Cha Cha Cha (1989)
Leningrad Cowboys Go America (1989)
Likaiset kädet (1989)
Paperitähti (1989)
Älä itke Iines (1987)
Hamlet liikemaailmassa (1987)
Helsinki Napoli All Night Long (1987)
Harmagedon (1986)
Näkemiin, hyvästi (1986)
Calamari Union (1985)
Rosso (1985)
Tuntematon sotilas (1985)
Viimeiset rotannahat (1985)
Ylösnousemus (1985)
Klaani (1984)
Apinan vuosi (1983)
Jon (1983)
Pedon merkki (1981)
Pete Q (1978)