Kriitikoiden rakastama, palkintoraatien ylistämä ja yleisön jo uransa alusta saakka omakseen ottama. Juuri 37-vuotta täyttänyt Tiina Lymi osoittaa olevansa yhä kaikkea tätä, kun hän valloittaa valkokankaat lokakuun alussa Hanna Maylettin vaikuttavassa esikoisohjauksessa Erottamattomat.
Jo nuoruudessaan näyttelijän työstä kiinnostunut Lymi sai huomata olleensa urasuunnitelmiensa kanssa oikeilla jäljillä heti lukion jälkeen, kun hän pääsi Helsingin Teatterikorkeakouluun ensiyrittämällä vuonna 1990. Matka opiskelun jälkeiseen maineeseen alkoi niin ikään lupaavasti, kun nuori nainen kiinnitettiin maineikkaan KOM-teatterin riveihin pian valmistumisensa jälkeen.
Ennen kuin ura näyttämöllä oli ehtinyt edes käynnistyä kunnolla, Lymi iskeytyi suuren yleisön tietoisuuteen ensimmäisellä elokuvaroolillaan. Naispääosa Nicke Lignellin rinnalla Claes Olssonin ohjauksessa Akvaariorakkaus (1993) herätti kohua rohkeudellaan, mutta ansaitsi myös kiitosta raikkaudellaan. Elokuva löysi yleisönsä, ja läpimurto huipentui Lymin palkitsemiseen vuoden parhaan naisnäyttelijän Jussi-patsaalla.
Valkokangassuosio loi tuoreelle ja monilahjakkaalle kyvylle kysyntää teatterin lisäksi myös tv-töissä. Näistä 1990-luvulla tärkeimmäksi kohosi Anna-Leena Härkösen ja KOM-teatterin voimahahmon Pekka Milonoffin yhdessä luoma ihmissuhdekomediasarja Vuoroin vieraissa (1997).
Lymin elokuvaura sai jatkoa vasta vuonna 1999 Jari Tervo -filmatisoinnissa Rikos ja rakkaus. Tervon Pyhiesi yhteyteen -romaaniin perustuva tarina oli muokkautunut Pekka Milonoffin käsissä ensin näytelmäksi KOM-teatterin lavalle. Kun Milonoff halusi muokata työn elokuvaksi, jo näyttämöversiossa useita tärkeitä rooleja näytellyt Lymi oli ilmeinen valinta yhteen elokuvan keskeisistä naisrooleista. Tärkeissä rooleissa nähtiin myös koko joukko muita KOM-teatterilaisia sekä Peter Franzen ja Kai Lehtinen.
Vuosituhannen vaihtuessa Lymi teki jälleen ahkerasti teatteria ja tv-töitä, kunnes vuorossa oli elokuvauran seuraava virstanpylväs Johanna Vuoksenmaan ensimmäisessä pitkässä elokuvassa Nousukausi (2003). Hulvaton komedia espoolaisjuppien (Tiina Lymi ja Petteri Summanen) elämysmatkasta Jakomäen työttömien arkeen kiinnosti elokuvateattereissa reilua 160 000 katsojaa. Se oli valmistumisvuotenaan vasta neljänneksi katsotuin kotimainen elokuva, mutta parhaan elokuvan Jussi-palkinnon lisäksi se sai pystit parhaasta käsikirjoituksesta ja musiikista. Myös Lymi sai roolistaan uransa toisen Jussi-ehdokkuuden.
Menestys jatkui heti seuraavana vuonna ohjaaja Veikko Aaltosen synkässä tragikomediassa Juoksuhaudantie. Kari Hotakaisen Finlandia-palkittuun romaaniin perustuvan elokuvan pääparina nähdään Lymi ja Eero Aho, jotka elokuvan valmistumisen aikoihin olivat vielä aviopari myös tosielämässä. Modernin miehen suorituspaineita ja kipupisteitä hurjasti tutkailevan Juoksuhaudantien näki elokuvateattereissa hiukan alle 100 000 katsojaa. Lymin suoritus huomioitiin jälleen vuoden parhaan naisnäyttelijän Jussi-ehdokkuudella.
Vuonna 2005 ohjaaja Claes Olsson ja käsikirjoittaja Anna-Leena Härkönen pyrkivät toistamaan Akvaariorakkaus-yhteistyönsä menestyksen. Kun Onnen varjot -elokuvan pääosiin vielä kiinnitettiin Tiina Lymi ja Nicke Lignell, lähtökohdat eivät olisi voineet olla lupaavammat. Mutta siinä missä Akvaariorakkauden ytimessä olivat nuorten ja kauniiden aikuisten seksi ja siihen liittyvät ongelmat, Onnen varjoissa keskityttiin lapsettomuuteen ja sen aikaansaamiin ihmissuhdesolmuihin. Lähestymistapa ei lämmittänyt kriitikoita tai palkintoraateja, ja yleisömenestys elokuvateattereissakin jäi alle 80 000 katsojaan.
Erottamattomat-elokuvan herättämät ennakko-odotukset antavat olettaa, että Lymi sekä hänen rinnallaan ensimmäistä kertaa näyttelevä Minna Haapkylä ovat jälleen vahvoilla vuoden parhaita roolisuorituksia arvotettaessa.
Lymi-triviaa
* Tiina Inkeri Lymi syntyi Tampereella 3.9.1971.
* Kasvoi yksinhuoltajaäidin kanssa.
* On muistellut unelmoineensa pienenä poliisin ammatista.
* Oli lukiossa samalla luokalla tulevien näyttelijöiden Risto Korhosen ja Riku Suokaksen kanssa. Stand up -koomikkonakin tunnettu Suokas työskentelee tällä hetkellä Tampereen Työväen Teatterin johtajana.
* Kirjoitti ylioppilaasi Tampereen yhteiskoulun lukiosta vuonna 1990.
* Muutti Tampereelta Helsinkiin 18-vuotiaana päästyään Teatterikorkeakouluun.
* Kiinnitettiin pian Teatterikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen KOM-teatteriin, jossa työskenteli yhtäjaksoisesti 11 vuotta.
* Meni naimisiin näyttelijäkollegansa Eero Ahon kanssa Helsingin Seurasaaressa juhannuksena 1994.
* Lymin ja Ahon ensimmäinen tytär Iida Aho syntyi lokakuussa 1994. Toinen tytär Ella Aho syntyi keväällä 1997.
* Sai Valtion näyttämötaidetoimikunnalta vuonna 2000 yksivuotisen apurahan.
* Keväällä 2003 sai ensiesityksensä lauluilta Just nyt, jota Lymi työsti yhdessä näyttelijäkollegojensa Sari Mällisen ja Ursula Salon sekä pianisti Jussi Tuurnan kanssa. Projektin rahoitus anottiin Wihurin säätiöltä. Laulunumeroiden lisäksi esitys sisälsi näyttelijöiden itse kirjoittamia pienoisnäytelmiä.
* Lymin ja Ahon nuorempi tytär Ella näytteli äitinsä ja isänsä rinnalla Veikko Aaltosen elokuvassa Juoksuhaudantie (2004). Veikko Aaltonen päätyi valitsemaan Ella Ahon rooliin alun alkaen Eero Ahon ehdotuksesta.
* Asumusero Eero Ahosta alkukeväästä 2005. Avioero astui voimaan vuonna 2006.
* Oli mukana käsikirjoittamassa Naisten juomaa -näytelmää, jossa myös esiintyi syksyllä 2005 Helsingin Teatteri Jurkassa. Tar Mäkisen ohjauksen muita käsikirjoittajia olivat mm. Kati Outinen, Anna-Leena Härkönen ja Rosa Liksom.
* Asui Helsingissä mm. Meilahdessa ja Herttoniemessä, kunnes muutti vuonna 2005 takaisin Tampereelle.
* Oli mukana käsikirjoittamassa Helsingin Ryhmäteatterin näytelmää Helsingin taivaan alla, joka sai ensi-iltansa keväällä 2006. Muita käsikirjoittajia olivat Juha Lehtola, Kari Heiskanen, Paavo Westerberg ja Katja Krohn.
* Lymi oli mukana syksyllä 2006 kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaiden valintaraadissa. Raadissa istuivat hänen lisäkseen toimittaja Barbro Holmberg ja kääntäjä Stefan Moster. Hän sai aikaan julkisen skandaalin myönnettyään, ettei lukenut läpi kaikkia ehdokkaiksi tarjolla olleita romaaneja.
* Meni keväällä 2007 kihloihin tanssija Aleksi Seppäsen kanssa. Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kevään 2007 tuotantokauden voittaja Seppänen yli 7 vuotta Lymiä nuorempi. Pariskunta muutti virallisesti yhteen heinäkuun 2007 lopussa.
* Teki vuonna 2007 ensimmäistä kertaa töitä teatteriohjaajana. Näytelmä oli Tampereen Työväen Teatterissa syksyllä 2007 ensi-iltansa saanut, Juha Lehtolan kirjoittama perhekomedia Loppuun asti lystikkäät. Näytelmä nähtiin myös Helsingin Kellariteatterissa. Lymi oli näytellyt tekstin edellistä versiota 1990-luvun alussa vielä ollessaan teatterikorkeakoulussa. Nyt Lymi kuitenkin päivitti tekstiä yhdessä Lehtolan kanssa paremmin tähän päivään istuvaksi.
* Lymin ja Aleksi Seppäsen poika Reino Orvo Aukusti syntyi 29.2.2008.
* Oli mukana käsikirjoittamassa Uuden Iloisen Teatterin 30-vuotisjuhlarevyytä Kymmenen sketsiä, jotka muuttivat maailman. Esitys sai ensi-iltansa huhtikuussa 2008.
* Kirjoittanut kolumneja Kauneus & Terveys -lehteen ja Aamulehden Ihmiset-viikonloppuliitteeseen.
* Aloitti kolumnien kirjoittamisen Ilta-Sanomien TV-lehteen toukokuussa 2008.
* Nimennyt tv-suosikeikseen Rimakauhua ja rakkautta -, Ali G - ja Sohvanvaltaajat-sarjat sekä pohjoismaisista tv-tuotannoista erityisesti Beck- ja Wallander-elokuvat sekä Lars von Trierin Valtakunta-sarjan (Riget).
* Kertonut olevansa intohimoinen Tieteen kuvalehden ja Tiede-lehden lukija.
* Nimesi vuonna 2004 City-lehden haastattelussa ruotsalaisen Lukas Moodyssonin (Fucking Åmål, Lilja 4-Ever) yhdeksi suosikkielokuvaohjaajakseen ja totesi haluavansa esiintyä hänen elokuvassaan.
* On vasenkätinen.
Tiina Lymin elokuvat
Erottamattomat (2008)
Onnen varjot (2005)
Juoksuhaudantie (2004)
Nousukausi (2003)
Rikos ja rakkaus (1999)
Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame, 1996 - suomenkielisen version äänirooli)
Akvaariorakkaus (1993)
Tiina Lymin tv-töitä
Maleena (2008, minisarja)
Lemmenleikit (2008, minisarja)
Röyhkeä diplomaatti (2008)
Rakkauden nälkä (2007, minisarja)
Aikuisten oikeesti (2005)
Tahdon asia (2005)
Nainen kedolla (2003)
Tappava säde (2002)
Tummien vesien tulkit (2002, jaksossa Renkaanvaihtaja)
Paholaisen tytär (2002, minisarja)
Paristo (2002)
Tunteen palo (1999-2000)
Itsenäisyyden ilta (1999)
Äkkiä Anttolassa (1999)
Isänmaan toivot (1998)
Team Ahma (1998, jaksossa Gerbiili)
Nahkiaiset (1998)
Viisi tytärtäni (1997)
Vuoroin vieraissa (1997)
Akkaa päälle (1996)
Milkshake (1994)