Robert Hoffman

 

Kesäkuun puolenvälin jälkeen Suomen valkokankailla valloittava tanssielokuva Step Up 2 the Streets on roolitettu toinen toistaan taitavammilla nuorilla lupauksilla. Suosiota janoavien tulevaisuuden kasvojen joukosta erottuu selkeästi yksi ylitse muiden. Elokuvan miespääosassa loistava Robert Hoffman, 27, on show'n todellinen tähti. Vasta 2000-luvulla Hollywood-uransa aloittanut nuori mies on jo ehtinyt nähdä ja kokea paljon siitä, mistä hänen vastanäyttelijänsä vasta uneksivat.

Elokuvamaailmaan Hoffman päätyi intohimoisen tanssiharrastuksensa kautta. Jo lastentarhaiässä Michael Jacksonin Thriller-musiikkivideosta pohjattomasti innostunut poika aloitti tavoitteellisen tanssinopiskelun seitsemänvuotiaana. Harrastus alkoi muuttua ammatiksi, kun 15-vuotias Hoffman muutti Alabaman osavaltiossa sijaitsevaan Birminghamin kaupunkiin opiskelemaan balettia. Alabama Ballet School oli ihanteellinen opinahjo, sillä se tarjosi nuorelle miehelle mahdollisuuden myös saattaa high school -opinnot loppuun balettikoulun järjestämässä yksityisopetuksessa.

Opiskeluaikana Birminghamissa Hoffman tempautui täydellisesti tanssin maailmaan. Päivisin hän opiskeli koulussa balettia, alkuillasta hän treenasi yksityisopetuksessa jazz-tanssia. Hän liittyi myös B.M.W.-katutanssiryhmään (Birmingham's Most Wanted), joka esitteli taitojaan kaupungilla iltojen pimetessä.

Huippuintensiivinen harjoittelujakso sai arvoisensa päätöksen, kun Hoffman voitti parikymppisenä Yhdysvaltojen tunnustetuimpiin kuuluvan Mr. Dance of America -kilpailun.

Kun Hoffman muutti vuonna 2002 Los Angelesiin, voitokkaan tanssiuran mukanaan tuoma huomio alkoi jo kantaa hedelmää. Nuorukainen löysi avukseen pätevän agentin, jonka ansiosta myös vakaa toimeentulo oli pian taattu. Asialleen omistautuneen taiturin esiintymiset unelmakaupungin estradeilla kiinnittivät ennen pitkää myös tv- ja elokuvaväen huomion.

Valkokangasuransa pienillä tanssirooleilla aloittanut Hoffman pääsi osoittamaan kykyjään laajemmin ensimmäistä kertaa katutanssielokuvassa You Got Served (2004). Komediallinen, ensisijaisesti afroamerikkalaiselle yleisölle suunnattu teos menestyi kotimaassaan kohtalaisesti. Hoffmanin näkökulmasta elokuvassa tärkeintä oli ammatillinen onnistuminen. Nuorukainen kiinnitettiin paitsi elokuvan näyttelijäksi, myös yhdeksi koreografeista. You Got Servedin tanssikuviot palkittiin lopulta vuoden parhaasta elokuvakoreografiasta American Choreography Award -palkinnolla.

Orastava menestys elokuvateollisuudessa toi tullessaan töitä myös televisiossa. Uransa jatkon oivallisena ponnahduslautana Hoffman käytti MTV-musiikkikanavan sarjaa Wild N' Out. Hän kuului koomikko Nick Cannonin luoman, improvisaatioon nojaavan sarjan vakionäyttelijäkaartiin vuosina 2005–2006.

Elokuvamaailman jälleen kutsuessa Hoffman onnistui harppaamaan roolihierarkiassa seuraavalle portaalle. Tanssivan statistin roolit vaihtuivat näkyvämpiin sivuosiin psykedeelisessä kauhutrillerissä Shrooms (2006) ja romanttisessa komediassa She's the Man (2006). Jälkimmäisessä hänen vastanäyttelijänään esiintyi hehkeä Amanda Bynes, joka sittemmin hurmasi myös Hairspray-musikaalin elokuvaversiossa.

Step Up 2 the Streetsissä nähtävän elämänsä ensimmäisen pääosasuorituksen jälkeen Hoffman nähdään draamakomediassa Kids in America. Muun muassa 70s Show -sarjasta tutun Topher Gracen ja Anna Farisin (Scary Movie -elokuvasarja) Hoffmanin kanssa yhteen saattavan elokuvan pitäisi saapua ensi-iltaan vielä tämän vuoden aikana.

Hoffman-triviaa
* Robert James Hoffman III syntyi 21. syyskuuta 1980 Yhdysvalloissa Gainesvillen kaupungissa, Floridan osavaltion pohjoisosassa.
* Isä Robert Hoffman Jr., äiti Charlotte Hoffman.
* Nelilapsisen perheen esikoinen. Perheeseen kuuluvat myös pikkuveli Chris ja pikkusiskot Lauren ja Ashley.
* Perhe muutti Alabaman osavaltiossa sijaitsevaan Madisonin kaupunkiin Robertin ollessa seitsemänvuotias.
* Harrasti useita vuosia taekwondoa ja saavutti siinä mustan vyön.
* Aloitti jo vähän yli kymmenenvuotiaana kavereidensa kanssa lyhytelokuvien tekemisen.
* Oli kouluaikoinaan hyvä baseballin ja koripallon pelaaja. Lajit saivat kuitenkin jäädä, kun nuorukainen alkoi keskittyä tanssimiseen toden teolla.
* Nimennyt tärkeimmäksi oppi-isäkseen tanssija Kim Wolfen, johon tutustui muutettuaan Birminghamiin.
* Voitti vuonna 2001 Mr. Dance of America -kilpailun.
* Työskennellyt myös tanssinopettajana.
* Muutti Los Angelesiin vuonna 2002.
* Työskennellyt tanssijana muun muassa Ricky Martinin, Christina Aguileran ja Marilyn Mansonin taustaryhmissä.
* Nimennyt australialaistanssija ja -koreografi Wade Johnsonin (s. 1982) tärkeimmäksi esikuvakseen tanssin saralla. Alan supertähti Johnson on esiintynyt mm. Tanssi jos osaat -tv-sarjan tuomarina.
* Toinen tärkeä esikuva on ollut kalifornialainen tanssija David "Elsewhere" Bernal (s. 1979).
* Nimennyt Grease-elovan kaikkien aikojen musiikkielokuvasuosikikseen.
* Tekee vapaa-ajallaan lyhytelokuvia edelleen. Aikaansaannoksia on mahdollista ihailla miehen omilla nettisivuilla osoitteessa www.punchrobert.com.
* Hoffmanin suutelukohtaus Briana Eviganin kanssa Step Up 2 to Streetsissä on ehdolla MTV Movie Award -palkinnon saajaksi vuoden parhaasta valkokangassuudelmasta. Palkinnot jaetaan Los Angelesissa 1.6.2008.

Robert Hoffmanin elokuvia
Step Up 2: The Streets (2008)
Bag Boy (2007)
She's the Man (2006)
Shrooms (2006)
Guess Who (2005)
Pelimies Carter (Coach Carter, 2005)
Dirty Dancing - Kuuma tanssi 2 (Dirty Dancing: Havana Nights, 2004)
You Got Served (2004)
Gigli - rajua rakkautta (Gigli, 2003)
From Justin to Kelly (2003)