Paul Walker

 

Sinisilmäinen, vaaleatukkainen ja harteikas Paul Walker ravistelee mallipoikaimagoaan rohkeasti toimintauutuudessa Running Scared, joka saapuu Suomessa valkokankaille huhtikuun jälkipuoliskolla. Italialaismafian leivissä New Jerseyssä toimivan pikkukonnan päärooli tuo tyylikästä särmää 32-vuotiaan miehen imagoon, joka on viime vuosien menestyselokuvien myötä hioutunut jopa yllätyksettömän puhtoiseksi.

Piirteiltään erehdyttävästi pohjoismaalaista muistuttava, sukujuuriltaan osittain irlantilainen Walker aloitti määrätietoisen etenemisensä mediamaailmassa jo vaippaiässä. Viihdebisneksen tarjoamista mahdollisuuksista innostunut malliäiti kuljetti kaikkia neljää lastaan ahkerasti koekuvauksiin, ja väsymätön yrittäminen alkoi myös tuottaa tulosta jo Paulin varhaislapsuudessa. Walkerin lapsikatraan tv-ura sai alkunsa Pampers-vaippamainoksista ja jatkui menestyksekkäästi aina Paulin teini-ikään saakka. Kun Paul oli 10-vuotias, hänen kasvonsa olivat esillä yhtä aikaa peräti seitsemässä Yhdysvaltojen valtakunnallisilla tv-kanavilla pyörineessä mainoksessa.

Nuorukaisen tv-ura sai johdonmukaista jatkoa vuonna 1985, kun hänet pyydettiin vierailevaksi tähdeksi Enkeli maantiellä -sarjan (Highway to Heaven) muutamaan jaksoon. Varsinainen läpimurto amerikkalaisiin olohuoneisiin tapahtui kuitenkin vasta muutamaa vuotta ja paria vaatimatonta elokuvakokeilua (Komeromörkö, The Retaliator) myöhemmin. Walker oli 19-vuotias, kun hänet pestattiin vakiorooliin saippuasarjojen kestosuosikissa Tunteita ja tuoksuja (The Young and the Restless). Osa toi mukanaan kaivattua näkyvyyttä ja kohtuullisen palkkapussin, mutta nuori mies sai roolista tarpeekseen vajaassa vuodessa.

Uran nousujohde kasvatti Walkerin itseluottamuksen hämmästyttäviin mittoihin. Hän kieltäytyi 1990-luvun alussa 300 000 dollarin vuotuisesta tilinauhasta, joka olisi ollut tarjolla vakio-osasta koulumaailmaan sijoittuneessa komediasarjassa Hang Time. Pian sen jälkeen tarjolla oli kestorooli sarjasta USA High. Walker kieltäytyi kunniasta ja puolen miljoonan taalan vuotuisesta korvauksesta.

Odotus kannatti: seuraavaksi Walkerin agentti toimitti hänelle työtarjouksen elokuvasta Pleasantville, jonka pääosiin oli kiinnitetty niin ikään nousevat tähdet Tobey Maguire ja Reese Witherspoon. 1950-lukulaisen tilannekomediamaailman vangeiksi joutuvista nykynuorista kertova fantasiakomedia oli siinä määrin kunnianhimoinen yritys, että sen kaupallinen menestys jäi vain kohtuulliseksi. Valtaosa kriitikoista oli kuitenkin tyytyväisiä. Myös Walker itse on sittemmin nimennyt Pleasantville-roolin ensimmäiseksi oikeaksi elokuvatyökseen.

Loivan lähdön jälkeen Walkerin valkokangasura alkoi kehittyä kiihtyvällä vauhdilla. Mies sai toinen toistaan suurempia rooleja muiden nousevien nuorisotähtien rinnalla elokuvissa, joiden menestys kuitenkin jäi kerta toisensa jälkeen ennakko-odotuksista. Urheiludraama Varsity Blues - pelin henki (1999) ei kohottanut kansainväliseen lentoon sen paremmin Walkerin kuin Dawson's Creek -tähti James Van Der Beekin elokuvauraa. Onnistunut romanttinen komedia Sinussa on se jokin (1999) luotti Walkerin lisäksi Freddie Prinze Jr.:n vetovoimaan, minkä vuoksi kansainvälisen jättimenestyksen status jäi saavuttamatta. Yhtä lailla heikosti kävi myös salaseuratrillerille Skulls (2000), jossa Walker sai asiaparikseen niin ikään Dawson's Creek -leimaa otsassaan kantaneen Joshua Jacksonin.

Potti räjähti viimein vuonna 2001 Skulls-ohjaaja Rob Cohenin kaahaustrillerillä Hurjapäät. Walker esitti uransa ensimmäisessä todellisessa pääroolissa suoraselkäistä siviilipoliisia, joka soluttautuu Los Angelesin yössä laittomia kilpa-ajoja järjestävien jengien alamaailmaan. Kiiltäviä ja nopeita autoja, karskeja miehiä (mm. Vin "xXx" Diesel) ja näyttäviä naisia yhdistänyt elokuva kauhistutti kriitikot mutta nousi ilmiömäiseksi menestykseksi: 38 miljoonalla dollarilla tehty rymistely tuotti jo maailmanlaajuisella elokuvateatterikierroksellaan tekokustannuksensa takaisin yli viisinkertaisina.

Hurjapäiden kaikki odotukset ylittänyt suosio takasi paitsi näyttelijöidensä tulotason räjähdysmäisen nousun, myös jatko-osan etenemisen tuotantoon lähes välittömästi. Walkerin pääroolia onnistuneessa mutta kehnosti yleisönsä löytäneessä takaa-ajotrillerissä Joy Ride (2001) seurasikin välittömästi pääosa John "Shaft" Singletonin ohjauksessa 2 Fast 2 Furious (2003). Tähden asemia paransi entisestään se, että Walkerin kollega Vin Diesel sivakoi suksensa niin pahasti ristiin elokuvan tuottajien kanssa jo palkkaneuvotteluvaiheessa, että miesten tiet erosivat ja Walker kohosi kakkososan ainoaksi todelliseksi tähdeksi.

Toiminnallisen autoilutrillerin resepti toimi erinomaisesti myös toisella kierroksella. Vaikka Miamiin sijoittunut tarina oli vielä ensimmäistäkin elokuvaa epärealistisempi, tiivis toiminta ja näyttävä naispääosatähti (Eva Mendes, Training Day, Hitch - lemmentohtori) kirittivät tuotteen lähes 240 miljoonan taalan kansainväliseen menestykseen. Walker lohkaisi kakusta jo noin seitsemän miljoonan dollarin henkilökohtaisen siivun.

Piipahdettuaan kasvattamassa taiteellista uskottavuuttaan näyttelijä Chazz Palmintierin esikoisohjauksessa Aika rakkauden (2004) Walker palasi taas tutulle pelikentälle seikkailujännärissä Pinnan alla (2005). Bahamalla huumekauppiaiden kanssa hankaluuksiin joutuvan urheilusukeltajan rooli oli selkeä toisinto Walkerin onnistuneimmista menestyshahmoista. Elokuva ei kuitenkaan kiinnostanut yleisöä odotetusti, vaikka laadun takeina olivat hienosti kuvattujen trooppisten tapahtumapaikkojen lisäksi sekä Walkerin että Hollywoodin tuoreimmaksi seksisymboliksi kohonneen Jessica Alban auliisti esitellyt muodot.

Kuluvan vuoden aikana valkokankaille pitäisi saapua vielä kolme Paul Walkerin tähdittämää elokuvaa. Clint Eastwoodin suurtuotanto Flags of Our Fathers sijoittuu toiseen maailmansotaan, Roger Donaldsonin (Cocktail, Pakotie, Species - Peto) ohjaus Papa yhdistää Walkerin, Melanie Griffithin ja Anthony Hopkinsin näyttämönään vallankumouksen aikainen Kuuba. Walkerin ja Laurence "Matrix" Fishburnen tähdittämä toimintauutuus The Death and Life of Bobby Z on puolestaan ensimmäinen elokuva, jossa Walker on työskennellyt myös yhtenä tuottajista.

Walker-triviaa

* Paul William Walker IV syntyi 12.9.1973 Kalifornian Glendalessa.
* Paul Walkerin isoisä, nimellä "Irish" Billy Walker paremmin tunnettu William Walker oli ammattinyrkkeilijä. Hän taisteli toisen maailmansodan aikana mm. Pearl Harborissa ja kohosi sotilasuransa aikana laivaston keskiraskaan sarjan nyrkkeilymestariksi.
* Myös Walkerin Vietnamissa taistellut isä on nyrkkeillyt ammatikseen. Äiti on entinen malli.
* Neljälapsiseen perheeseen kuuluvat myös sisko Ashlie sekä veljet Caleb ja Cody.
* Sai boheemin tyylinsä ansiosta teini-iässä kavereiltaan lempinimen Vagrant (= irtolainen).
* Valmistui Kalifornian Sun Valleyssä sijaitsevasta Village Christian High Schoolista vuonna 1991.
* Opiskellut meribiologiaa yliopistossa Kalifornian Santa Barbarassa.
* Entisen tyttöystävän kanssa saatu tytär Meadow syntyi 28.1.1999.
* Oli alun perin ehdolla S.W.A.T. -elokuvan (2003) toiseen miespääosaan Samuel L. Jacksonin rinnalle. Rooliin päätyi lopulta Colin Farrell.
* Oli vuonna 2003 ehdolla myös uuden Superman-elokuvan päärooliin. Walker on itse kertonut kieltäytyneensä kunniasta, koska suostuminen mukaan suurimittaiseen tuotantoon olisi vaatinut häneltä liian pitkäkestoista sitoutumista vain yhteen projektiin. Kesällä 2006 teattereihin saapuvan elokuvan pääosassa nähdäänkin Nicolas Cage.
* The Cooler -elokuvalla mainetta niittänyt ohjaaja Wayne Kramer kaavaili Running Scared -ohjauksensa pääosaan alun perin Mark Ruffaloa (13 ja risat, Jospa se vain olisi totta, Huhupuhetta). Ensitapaaminen Walkerin kanssa kuitenkin käänsi Kramerin kelkan.
* Harrastaa mm. surffausta, purjehdusta, lumilautailua, laskettelua ja tarkkuusammuntaa.
* Autoilusta innostuneelle Walkerille on myös kerääntynyt kohtuullinen kokoelma näyttäviä nelipyöräisiä. Tallista löytyvät mm. BMW M3, Audi S4 ja useampia Porschen 996 GT3 -malleja.
* Nimennyt suosikkinäyttelijöikseen Tom Hanksin ja Jeff Danielsin.
* Walkerin suosikkielokuvien joukkoon kuuluvat mm. ensimmäinen Star Wars (1977), Braveheart (1995), Viimeinen mohikaani ja Seitsemän samuraita.

Paul Walkerin elokuvia:

Papa (2006)
Flags of Our Fathers (2006)
The Death and Life of Bobby Z (2006)
Seikkailu etelänavalla (Eight Below, 2006)
Running Scared (2006)
Pinnan alla (Into the Blue, 2005)
Aika rakkauden (Noel, 2004)
Aikamatka (Timeline, 2003)
2 Fast 2 Furious (2003)
Joy Ride (2001)
Hurjapäät (The Fast and the Furious, 2001)
Skulls (The Skulls, 2000)
Särkynyt palatsi (Brokedown Palace, 1999)
Sinussa on se jokin (She's All That, 1999)
Varsity Blues - pelin säännöt (Varsity Blues, 1999)
Pleasantville (1998)
Meet the Deedles (1998)
Tammy and the T-Rex (1994)
The Retaliator (1987)
Komeromörkö (Monster in the Closet, 1987)