Outi Mäenpää

 

”Silloin kun en improvisoinut, epäonnistuminen oli maailman hirvein asia.”

Kannatti siis aloittaa improvisaatio. Tosin Outi Mäenpään uralla niitä epäonnistumisia ei juuri ole tullut vastaan. Mäenpää on kiivennyt suomalaisnäyttelijöiden eturiviin kaikilla rintamilla: radiossa, teatterissa, televisiossa ja elokuvassa.

Jo kuusivuotiaana näyttelijänammatista haaveillut Outi Mäenpää opiskeli 80-luvulla Jouko Turkan johdolla Teatterikorkeakoulussa ja aloitteli uraansa Turkan televisioon ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä 1988. Mäenpään mukaan noista ajoista hänelle on jäänyt kammo pomottavia ohjaajia kohtaan. Myöhempi ohjaajakaarti on siitä huolimatta mittava: Aleksi Mäkelä, Taru Mäkelä, Minna Virtanen, Aki Kaurismäki, Perttu Leppä, Janne Kuusi, Ilkka Vanne, J.P. Siili, Aleksi Salmenperä, Jari Halonen ja Matti Ijäs muiden muassa.

Mäenpään elokuvauran kohokohtiin kuuluvat luottosivuosat Aki Kaurismäen elokuvissa Tulitikkutehtaan tytöstä alkaen. Kauas pilvet karkaavat, Juha ja Mies vailla menneisyyttä ovat kaikki eurooppalaisen nykyelokuvan avainteoksia. Esimerkiksi kahden vuoden takainen Mies vailla menneisyyttä ei olisi sama elokuva ilman Mäenpään tragikoomista pankkineitiä, joka lakoniseen sävyyn laskee rahoja ryöstäjälle. ”Tässä ei ole sellaisia summia, täytyy hakea holvista.”

Katioutismaisesti Mäenpää on saanut arvostusta myös ulkomailla. Tästä poiki naispääosa saksalaisen Peter Lichtefeldin Junalinnut-elokuvassa (1998), jossa saksalaismies matkustaa Suomen halki junalla ja tutustuu salaperäiseen naiseen. Mäenpään ja Lichtefeldin yhteistyö on jatkunut sittemmin tänä vuonna. Espanjassa kuvattu Playa del Futuro saa ensi-iltansa ensi vuonna.

Televisiossa Outi Mäenpää on näytellyt niin draama- ja komediasarjoissa kuin elokuvissakin. Tällä hetkellä hänet tunnetaan parhaiten Noriko Saruna, japanilaisen tv-kanavan höpsäkkänä haastattelijana, joka jallittaa suomalaisjulkkiksia pikkuhiljaa kumallisemmaksi muuttuvilla kysymyksillään, yes or no? Mäenpään uskottavuus upottaa useimmat haastateltavat mennen tullen. Lokakuun lopulta alkaen nähdään myös komediasarjan Muodollisesti pätevä kahdeksan uutta jaksoa, joissa Mäenpäällä on monta keskeistä roolia.

Kaikesta menestyksestä huolimatta Outi Mäenpään näyttelemisen ydin löytynee improvisaatiosta. Hän oli mukana perustamassa Stella Polaris -improvisaatioryhmää vuonna 1990 Espoon kaupunginteatterin siiven alla. Lähes viidentoista vuoden takaa jännittyy kaari nykypäivään. Uutuuselokuva Kukkia ja sidontaa on nimenomaan Stella Polariksen voimannäyttö. Mukana elokuvassa ryhmän perustajajäsenistä ovat Tiina Pirhonen, Jami Hyttinen ja Outi Mäenpää. Alun lyhyistä sketsinomaisista esityksistä on kuljettu pitkä matka kokoillan impronäytelmien ja tv-sarjan kautta pitkään elokuvaan.

Palkitun Vapaa pudotus -tv-sarjan aikana synnytettiin ohjaaja Janne Kuusen ja Stella Polariksen yhteistyöllä uudenlainen tapa tehdä elokuvaa. Ideana on, että näyttelijät improvisoivat alustavien aihelmien pohjalta harjoitushuoneessa tarinoita, joita sitten ohjaaja ja käsikirjoittaja työstävät paperilla kuvauksia varten. Varsinaisissa kuvauksissa kuvaajat toimivat dokumentaarisessa hengessä luovaa tilannetta tallentaen. Lopullinen rytmiikka syntyy leikkauspöydässä, kun jättimateriaalista valitaan yksi siivu. Outi Mäenpään ja muiden näyttelijöiden vaikutus roolihenkilöihin ja heidän elämäänsä on poikkeuksellisen iso.

Mäenpää-triviaa

* syntynyt Helsingissä 24.2.1962
* kahden pojan äiti
* palkittu parhaan naissivuosanäyttelijän Jussilla elokuvasta Helmiä ja sikoja
* Stella Polariksen Vapaa pudotus on palkittu vuoden 2002 parhaana kotimaisena draamasarjana (Koura-palkinto)
* Ko. sarjan jakso ”Turon baari” on palkittu vuoden parhaana tv-elokuvana 2002 (Venla-palkinto) ja Tampereen elokuvajuhlien pääpalkinnolla 2002
* Noriko Show perustuu tanskalaiseen formaattiin Ushi Heiku
* Kukkia ja sidontaa -elokuvan kuvausmateriaalia kertyi 83 tuntia
* onnistunein improlause: ”Sulhaseni kuoli vuoden 1923 sodassa!”, johon vastanäyttelijä: ”Mikä sota silloin oli?” Tähän Mäenpää syvän hiljaisuuden jälkeen: ”Taka-Åålannin sota.”
* Stella Polaris tarkoittaa Pohjantähteä

Outi Mäenpään elokuvia:

Playa del Futuro (2005, ohj. Peter Lichtefeld)
Kukkia ja sidontaa (2004, ohj. Janne Kuusi)
Helmiä ja sikoja (2003, ohj. Perttu Leppä)
Pahat pojat (2003, ohj. Aleksi Mäkelä)
Umur (2002, ohj. Kai Lehtinen)
Mies vailla menneisyyttä (2002, ohj. Aki Kaurismäki)
Lomalla (2000, ohj. Aleksi Mäkelä)
Kuningas Hidas (2000, ohj. Saara Saarela)
Juha (1999, ohj. Aki Kaurismäki)
Junalinnut (1998, ohj. Peter Lichtefeld)
Kauas pilvet karkaavat (1996, ohj. Aki Kaurismäki)
Lipton Cockton in the shadows of Sodoma (1995, ohj. Jari Halonen)
Mikroaika (1991, ohj. Janne Kuusi)
Tulitikkutehtaan tyttö (1990, ohj. Aki Kaurismäki)
Anni tahtoo äidin (1989, ohj. Anssi Mänttäri)

 

Helmikuu: »

Maaliskuu: Jessica Grabowsky »

Huhtikuu: Jessica Grabowsky »