Kaikki mitä toivot on jo täällä
Suden vuosi on Olli Saarelan odotettu uusi elokuva pelkojen voittamisesta ja epäsovinnaisesta rakkaudesta. Elokuva perustuu Virpi Hämeen-Anttilan samannimiseen menestysromaaniin, jonka pohjalta Mika Ripatti on tehnyt elokuvakäsikirjoituksen.
Elokuvan pääosissa Krista Kosonen (mm. Jadesoturi, Hurja joukko -tv-sarja) ja Kari Heiskanen (mm. Rukajärven tie, Uudisraivaaja -tv-sarja). Elokuvan tuottaa Ilkka Matila, MRP Matila Röhr Productions Oy.
Sari on lahjakas kirjallisuudenopiskelija, joka näyttää ulospäin tyynen hallitulta ja itsevarmalta. Naiset kadehtivat kaunista ja älykästä Saria, miehet ihailevat kaukaa samoista syistä. Sarin sisällä vaanii kuitenkin peto, joka eristää hänet muusta maailmasta. Sari sairastaa epilepsiaa, pelättyä, usein mystisenä pidettyä tautia. Uusien kohtausten pelko pitää hänet varuillaan koko ajan.
Kun Sari kohtaa Mikko Gromanin, yliopistolla työskentelevän vanhemman yleisen kirjallisuustieteen dosentin, hän tunnistaa Mikossa saman ulkopuolisuuden. Omissa monimutkaisissa ajatusmaailmoissaan liitelevä Mikko on kotonaan vain 1800-luvun runouden parissa. Tämän päivän suorituskeskeisessä maailmassa tietokoneiden ja kamerakännyköiden keskellä Mikko on outo lintu.
Sari löytää Mikossa vertaisensa, mutta ulkopuoliset näkevät vain kaksi ihmistä, jotka eivät mitenkään sovi yhteen. Suden vuosi on elokuva kielletystä rakkaudesta ja omien pelkojen voittamisesta.
![]()
![]()
![]()
![]()
"Suden vuosi kohoaa arjen yläpuolelle. Olli Saarelan elokuva on joka kuvaltaan kaunis." - Henna Dahlman, Miss Mix
"Todentuntuinen, ykkössarjan elokuva!" - Ralf Hermans, Kauppalehti
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
"Suden vuosi on ehdottomasti yksi viime vuosien parhaimmista rakkauselokuvista, jossa on myös sydän paikallaan." - Jukka L. Savolainen, smackthejack.net
Suomenkielinen nimi:
Suden vuosi
Alkuperäinen nimi:
Suden vuosi
Ohjaus:
Olli Saarela
Pääosissa:
Krista Kosonen, Kari Heiskanen, Ville Virtanen, Katariina Kaitue, Kristiina Halttu, Jukka Puotila
Tuotantovuosi:
2007
Tuotantomaa:
Suomi
Genre:
Draama
Käsikirjoittaja:
Mika Ripatti, Virpi Hämeen-Anttila (romaani)
Ensi-ilta:
2.2.2007
Ikäraja:
K13
Kesto:
1h 42min