Vartti kuolemaan.
Seitsemän FBI agenttiharjoittelijaa osallistuu autiosaarella tapahtuvaan sarjamurhaajan profilointi harjoitukseen. Simulaatio keskeytyy kun keltanokka agentit huomaavat että heidän keskuudessaan on oikea murhaaja. Nämä FBI:n priimusoppilaat ovat teoriassa hyviä profiloimaan ja paljastamaan murhaajan, mutta menettävät hermonsa kun heistä yksi toisensa jälkeen päätyy murhaajan uhriksi.
Murhaaja käyttää rikottuja kelloja kertoakseen ajankohdan seuraavalle siirrolleen. Elossa olevat tietävät siis tarkan ajan iskulle, mutta eivät sitä, kuka heistä kuolee seuraavaksi.
Mindhunters on kuin moderni versio Agatha Christie –kertomuksista, mutta päivitettynä nykyaikaan ja –tekniikkaan.
Elokuvan on ohjannut Renny Harlin.
![]()
![]()
![]()
![]()
"Mindhunters yllättää toimivuudellaan. Tarina kulkee vauhdilla eteenpäin ja sekä jännittäviä että ennalta-arvaamattomia käänteitä riittää...Myös tunnelmaa tehostava kuvaus ja ohjaus skulaavat erinomaisesti. Ehdan kiva kauhutrilleri. " - Johnny Kniga, Toni Jerrman
"Mindhunters on tehty pienellä budjetilla, josta Renny pumppaa kaiken irti, tunnusomaisilla kamera-ajoilla, lähikuvilla ja tiheällä leikkauksella." - Juhani Nurmi, Como
![]()
![]()
![]()
"Kuvassa on nasakka kuvakäsis, jonka taiteilija Harjola on varmasti piirtänyt viimeistä viiltoa myöten. Keskeisenä osana tekijäjoukkoa on Tuomas Kantelinen, jonka hallittu musiikki täydellistää Renny ryhdikästä leikkaustyötä." - Harri Närhi, City
Suomenkielinen nimi:
Mindhunters
Alkuperäinen nimi:
Mindhunters
Ohjaus:
Renny Harlin
Pääosissa:
Val Kilmer, Christian Slater, LL Cool J., Clifton Collins Jr., Jonny Lee Miller, Eion Bailey
Tuotantovuosi:
2003
Tuotantomaa:
USA
Genre:
Trilleri
Käsikirjoittaja:
Wayne Kramer, Kevin Brodbin
Ensi-ilta:
4.6.2004
Ikäraja:
K15
Kesto:
1h 48min