Joskus suurin etäisyys on matka kahden ihmisen välillä.
W. Somerset Maughamin romaani on filmatisoitu jo kaksi kertaa aiemmin: ensimmäisen, vuonna 1934 valmistuneen melodraaman pääosassa nähtiin jumalainen Greta Garbo. Vuonna 2006 valmistuneen elokuvan pääosissa ovat Edward Norton ja Naomi Watts.
Norton esittää tohtori Walter Fanea, joka rakastuu Lontoon yläluokkaan kuuluvaan Kittyyn (Naomi Watts). Pari solmii hätäisesti avioliiton, mutta vääristä syistä: Kitty hyväksyy Walterin kosinnan lähinnä paetakseen äitinsä paheksuntaa - pelko naimattomaksi jäämisestä oli naiselle vielä todellinen uhka vuonna 1925. Walterin kosinta tarjoaa nuorelle naiselle mahdollisuuden uuteen elämään Shanghaissa, Kiinassa.
Henkeäsalpaaviin maisemiin sijoittuva elokuva kertoo Walterin ja Kittyn ainutlaatuisen rakkaustarinan. Levoton ja itsekäs nuori nainen heittäytyy suhteeseen komean diplomaatin Charles Townsendin (Liev Schreiber) kanssa. Petetty aviomies vie vihoissaan nuoren vaimonsa pieneen kiinalaiskylään, missä kamppaillaan koleraa vastaan. Äärimmäisissä olosuhteissa parin on viimeistään kohdattava suhteensa ongelmat.
Kirjavan hunnun näyttelijätyö on vakuuttavaa: Edward Norton tekee hienon roolin rakkaudessa kärsivänä miehenä, ja Naomi Watts kasvaa uskottavasti levottomassa roolissaan. Hienovaraisen näyttelijätyön läpi kuultavat ravisuttavat tunteet.
******************
Lift Not The Painted Veil Which Those Who Live
by Percy Bysshe Shelley
Lift not the painted veil which those who live
Call Life: though unreal shapes be pictured there,
And it but mimic all we would believe
With colours idly spread,—behind, lurk Fear
And Hope, twin Destinies; who ever weave
Their shadows, o’er the chasm, sightless and drear.
I knew one who had lifted it—he sought,
For his lost heart was tender, things to love,
But found them not, alas! nor was there aught
The world contains, the which he could approve.
Through the unheeding many he did move,
A splendour among shadows, a bright blot
Upon this gloomy scene, a Spirit that strove
For truth, and like the Preacher found it not.
******************
![]()
![]()
![]()
![]()
"Ihmissuhdekuvionsa lisäksi Kirjava huntu on ehkä parasta silmänruokaa, jota maaliskuussa voi valkokankaalta saada." - Aino Vastamäki, Demi
![]()
![]()
![]()
![]()
"Laatupätkä! W. Somerset Maughamin romaaniin perustuvan leffan poikkeuksellinen rakkaustarina kiehtoo vielä kahdeksankymmentä vuotta kirjoittamisen jälkeen." - Henna Dalman, Miss MIX
![]()
![]()
![]()
![]()
"Norton ja Watts ovat upeita riipaisevissa rooleissaan. Kirjava huntu onnistuu sentimentaalisia ylilyöntejä tekemättä herättämään katsojassa suuria tunteita ja toiveen siitä, että pari olisi jo avioliittonsa alkuvaiheessa edes yrittänyt antaa suhteelle mahdollisuuden, eikä vain antanut elämän valua hukkaan." - Päivi Laajalahti, Episodi
Elokuvan virallinen kotisivu
Tutustu »
Elokuvan traileri
Katso »
Suomenkielinen nimi:
KIRJAVA HUNTU
Alkuperäinen nimi:
The Painted Veil
Ohjaus:
John Curran
Pääosissa:
Edward Norton, Naomi Watts, Liev Schreiber, Hélène Cardona
Tuotantovuosi:
2006
Tuotantomaa:
USA
Genre:
Draama
Käsikirjoittaja:
Ron Nyswaner, W. Somerset Maughamin romaanista
Ensi-ilta:
23.3.2007
Ikäraja:
K11
Kesto:
2h 7min